torstai 30. toukokuuta 2013

Hakua, tokoa, agia... Löhöilyä.

Miksi mä aina unohdan tän blogin olemassa olon ja kirjoittamisen..

Haku treeneissä on käyty ahkerasti ilmaisu alkaa luistaa toivotulla tavalla. Vähän on jo ehditty miettiä kesän kisoja. Ans kattoo mihin nyt sitten mennään. Kertaakan ei ole vielä tänä vuonna ammuttu tottiksessa ja se on se oikeestaan nyt tämän hetken ratkaiseva juttu.. Viime kesänä Ansa jostain syystä reagoi alkuun treeneissä jonkin verran mutta muutamien kertojan jälkeen alkoi olla paljon parempi. Luonnetestissä Ansa oli laukausvarma.

Agi kisoissa käväistiin Porissa. Oli sen sortin kaahaamassa että oksat pois.. Huhu hu... Seuraavaksi agi kisoihin mennään varmaan vasta heinäkuulla agi-pitsiin. Nyt olis tarkoitus treenata kontakteja uusiks.

Tokossa olen nyt kiinnittänyt huomiota valmisteluun ja siirtymiin liikkeestä toiseen. Ja kappas kun koira tekee kaiken paljon paremmin. Jopa tunnarin joka on ollut se isoin ongelma. Työskentely on aivan todella rauhallista ilman minkäänlaista säheltämistä! tekniikoita ollaan yös tehty aikalailla. Pitäisi alkaa tehdä tekniikan sijaan enemmän kokonaisuuksia nyt kun sm-kisat ovat jo ihan ovella.. Aloitan heti huomenna :D niin varmaan.. Aina käy niin että viikkoa ennen treenataan hiki hatussa..


3 kommenttia:

  1. Todella mielenkiintoisia juttuja - eniten olen lukenut nyt tokokoiran abc-blogia, josta tulin myös Ansan treeneihin tutustumaan. Miten käytännössä treenailet noita siirtymiä liikkeiden välillä? :)

    VastaaPoista
  2. Mä voisin kirjottaa siitä postauksen tonne toko blogin puolelle :)

    VastaaPoista
  3. Hienoa, kiitos! :) Alkoi jotenkin heti kiinnostamaan. Itsellä on jokin ajatus, mutta jotenkin olisi sellainen "rautalankamalli" siihen hyvä. Asiaa olen itse työstänyt mielessäni, mutta ei olla vieläkään optimaalisella tiellä, koska en sitä osaa opettaa tehokkaasti.

    VastaaPoista