torstai 28. elokuuta 2014

TOKO sm-kisat 2014

Aloitetaan nyt vaikka kesän purkaminen sm tokoista...

Rysä osallistui sm-kisoissa alokkaaseen TVA pori ry:n joukkueessa. Pikkukoira ei ollut aivan omaitsensä vaan oli jokseenkin väsyneen oloinen. Rysään vaikutti kesän kuumuus aikalailla ja tietysti myös häiriöllä oli oma merkityksensä kokemattomalle nuorelle koiralle. Selviydyimme kuitenkin kunnialla ja pisteitä keräsimme muistaakseni 170 eli kivan 1tuloksen verran :) En oi taas kerran olla muuta kuin tyytyväinen!

Tästä on olemassa myös videota ja pistän pätkän jossain vaiheessa kunhan keksin miten saan siirrettyä videot samsung puhelimesta tähän omppu koneeseen... hankalaa :p

Huomasin myös ensimmäisen kerran että jännitykseni vaikuttaa R-koiraan.. ja päätin että nyt jännittäminen saa riittää. Sille on tehtävä jotain..

Seuraavana päivänä meillä oli Ansan kanssa kunnia saada toimia nollakoirakkona sm-finaalissa! Tämä oli minulle iso juttu, todella iso juttu. Kaikki ne huiput kehän laidalla odottelemassa. VOI JÄNNITYS! Jotenkin onnistuin saamaan pääkoppani ojennukseen ja sinne sisään ajatuksen "tee koirallesi, tee koirasi kanssa älä muille, ole koirasi arvoinen". Tämän lisäksi otin suuhuni mynthonin, luin jostain että se saattaa "hämätä" koiraa ettei se haista omistajansa jännitystä ;) en tiedä toimiiko se mutta tämän jälkeen pastillit ovat ehdottomasti kuuluneet kisavarustukseen :D

Nollakoirailu sujui erittäin hyvin! Ansa oli loistavassa vireessä ja hyvin intensiivinen ja innokas. Erityisesti lämmitti ihan vieraiden ihmisten positiiviset kommentit ja kasvattajallekin oli muutama tullut sanomaan että olipa hienoa ja iloista menoa. Ihan huippua :) Meillä kun on ollut hieman ongelmia viime aikoina kisavireen ja paineistumisen kanssa.

Sm-kisat menivät siis meidän osalta aivan putkeen. Tva pori oli onnistunut rakentamaan hyvin rullaavat kisat joista tuskin kellään oli valittamisen aihetta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti